Ensimmäistä kertaa nostolava-auton puikoissa: Jouni testasi JN24:n

Jos ei voi ylittää, ei voi alittaa, eikä ohittaa – hommaa nostolava-auto! Jounin 1. testipäivä.

Millä pääsen turvallisesti korkealle?

Pihallani Kyröskoskella oli kaksi monen kuutiometrin kokoista ja liki 30-metristä, monihaaraista ja osin vinossa asennossa olevaa pihakoivua. Ympärillä kasvaa muitakin puita, joita en haluaisi tuhota kaatamalla painavaa koivua niiden päälle, enkä rikkoa autotalliani tai vaimoni istutuksia.

Olin pitkään jo miettinyt erilaisia vaihtoehtoja, kuinka saisin kaadettua nuo koivut tontiltani niin, että riski loukkaantua pahasti olisi mahdollisimman pieni. Mutta kaikki tekemäni riskianalyysit – vaikka olivatkin vain maallikon tekemiä, päätyivät liian suureen riskiin. Ajattelin, etten ole vielä kuusikymppisenä valmis jättämään tätä tomumajaa.

Niin puut vaan jäivät pystyyn vuosiksi. Samalla haitaten suunnitelmiamme rakentaa niiden paikalle puuliiteri. Näin jälkikäteen ajateltuna tikapuiden avulla kiipeily olisi mitä todennäköisimmin johtanut vakavaan onnettomuuteen, yhtään liioittelematta. Olen kyllä kokenut moottorisahan käyttäjä, mutta se ei tällaisissa tapauksissa auta, kun puilla ei ole tilaa kaatua mihinkään ja puihin olisi pitänyt kiivetä.

Ratkaisu löytyi nostolava-autosta

Vihdoin päädyin ratkaisuun, jolla sain käyttööni 24 metriin asti ulottuvan henkilönostimen. Valitsimme edustajan kanssa nostolava-autoista taittuvapuomisen JN24:n. Se osoittautui parhaaksi valinnaksi omalla kohdallani, kun kyse oli sekä kahden puujärkäleen pätkimisestä ylhäältä alkaen, että toisessa paikassa katon sammaleiden poistosta.

Näköjään nykyään nostimet tehdään suoraan auton lavalle, ennen ne olivat pääasiassa peräkärryn tavoin vedettäviä irrallisia laitteita. Tämä on kätevämpää ja tukevampaa, kun nostin on kiinni parin-kolmen tonnin painoisessa autossa. Se antaa huomattavasti lisää vakautta. Lisäksi peruuttaminenkin on helpompaa. Jos jollakulla ei riitä oman auton paino, hänen pitäisi etsiä jostain erikseen vetoauto yli tonnin painoiselle perässä vedettävälle nostimelle.

Mutta enää ei tarvitse. Aluksi ensikertalaiselle lyhyt perehdytys koneen käytöstä ja turvallisuusasioista, ja sitten ei muuta kuin avaimet taskuun ja menoksi.

Nostolava-auton nouto ja työmaata kohti

Hain perjantaiaamuna nosturiauton Tampereen Lielahdesta Nesteen huoltoasemalta, jota Janneniska käyttää henkilönostimiensa jakelupisteenä. Siellä oli ”vino pino” erilaisia vaihtoehtoja. Oli muun muassa pickup-maastoautoa ja suorapuomista 27 metriin asti ulottuvaa henkilönostinta.

Isommat nostimet on näköjään rakennettu Mersu Sprintterin päälle. Hyvä ratkaisu, sillä auto on tukeva ja laadukas. Sillä on muutenkin ihan mukava kruisailla, sillä se kulkee vakaasti ja rivakasti. Ajotuntuma on pakettiautoksi erinomainen.

Työmaalle olin pyytänyt apuun luotettavan kaverini Penan. Kookkaat ja monihaaraiset puut vaativat oikeasti huolellista pohdintaa, miten kannattaa toimia. Ensin suunnittelimme autolle parhaan paikan, josta työt saadaan tehtyä. Olimme yllättyneitä, sillä autoa ei tarvinnutkaan siirtää toiseen paikkaan, vaikka luulimme. Nostin ylettää sivusuunnassa jopa 12 metriin. Hämmästyin, että sain yhdestä asemasta kaadettua ja pätkittyä kummankin puun.

Siispä valjaat päälle, koriin ja kokeilemaan. Viisasta on aluksi ottaa varovasti ja totutella laitteen kanssa. Sen käyttäminen vaatii vähän perehtymistä. Mutta silti, se oli yllättävänkin helppoa. Tosi nopeasti sitä oppi tärkeän osan liikkeistä. Katsoin kuvasta ohjeet ja sen jälkeen kääntelin ohjainta haluttuun suuntaan. Laitteen vaikeutta ei kannata pelätä. Sitä oppii hyvinkin pian käyttämään – muutkin ensikertalaiset kuin minä.

Työt etenevät rivakasti, vaikka välillä tuuli kovaa

Jossain vaiheessa kori huojui. Se johtui kovasta puuskittaisesta tuulesta. Janneniskan edustaja kertoi, että se on itse asiassa hyvä, että materiaali antaa hieman periksi ja puomi heiluu, sillä silloin homma on hoidossa. Mikäli nostin olisi tehty kovemmasta materiaalista, se saattaisi mennä poikki. Nyt laitteen tietokone ottaa huomioon erilaiset olosuhteet ja puomien asennot. Kaikesta liikkumisesta huolimatta olo tuntui turvalliselta.

Aloitin ensin alaoksien poistolla ja siitä pikkuhiljaa nostin koria ylöspäin. Näin jo lyhyellä matkalla opin käyttämään konetta riittävästi niin, että kohta jo löysin itseni yli 20 metristä katkomassa yläoksia ja -haaroja.

Kaikki puun katkomiset menivät lopulta hyvin, mutta riskit toki olivat suuret, varsinkin jos ei ole tottunut kaatamaan tukkipuita ja suuntaamaan niitä oikeaan kohtaan. Itselläni ne menivät juuri tai melkein juuri sinne, minne pitikin.

Illalla tienoo oli täynnä oksia ja puiden pätkiä ja nyt oli aika laskea tunnit. Perehdytys Lielahdessa kesti vähän yli tunnin. Sitten matkaan Kyröskoskelle meni puoli tuntia, joten auto saapui tontille noin klo 10. Hyvän paikan etsimiseen, auton asettamiseen ja kaikenlaiseen valmisteluun meni 2–3 tuntia, ja lounas talkoolaiselle. Varsinaista työtä nosturin korissa taisin tehdä noin 6 tuntia. Sitten tyytyväisenä ja kokemusta rikkaampana kohti seuraavaa päivää…